Etusivulle
Tavoitteet ja tulokset
Alumnit ja mentorointi
Tutorointi
Alaa valitseville
Alan tutkimusta
Sukupuoli ja oppiminen
Naisia alalla
Yhteistyökumppanit
Yhteys
Sivukartta
Sukupuoli ja oppiminen

Tälle sivulle kerätään tietoa ja linkkejä tutkimuksista, sekä projekteista, joita on tehty liittyen sukupuoleen ja tekniikan opetukseen sekä koulutukseen hakeutumiseen.

Tietoa voivat käyttää hyväkseen sekä peruskoulujen, lukioiden, ammatillisten oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen että yliopistojen ja korkeakoulujen opettajat. Samantyyppisiin asioihin tulee kiinnittää huomiota kaikilla koulutasoilla.

Työelämän rooli

Ammatti-identiteetin vahvistumisen kannalta vakituisen työpaikan saaminen on naisille tärkeätä. Myös työelämän käytännöillä ja suhtautumisella naisiin tekniikan ammattilaisina on tärkeä merkitys. Siksi kaikkien osapuolten peruskoulusta lähtien on työskenneltävä asian hyväksi, mikäli todella halutaan lisätä naisten osuutta tekniikan ammattilaisista. Se on koulutusalan ja työelämän yhteinen tehtävä.

DIA-kunnan hyvinvointi ja elämän hallinta (.pdf)
 TEK:n tutkimus.

Sukupuoli eriarvoistaa DI:n työssä (.pdf)
 TEK:n tutkimus eriarvoiseen kohteluun johtuvista syistä

Tutkimuksia, raportteja ja tilastotietoa

Pääainevalinnat miehet/naiset (.pdf)
 TKK:n Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osastolta vuosina 1998-2002 valmistuneiden pääaineet.

Naiset insinööriopiskelijoina -mitä opetuksessa tulisi huomioida (.pdf)
 Lyhennelty käännös Minna Salminen-Karlssonin raportista Att undervisa kvinliga ingengörstudenter.

Lisää naisia tekniikan alalle (.pdf)
 Pirjo Putilan ja Tuula Pihlajamaan artikkelissa esitellään, millaisia hankkeita Suomessa on toteutettu naisten saamiseksi tekniikan alalle.

Sukupuolen merkitys matematiikan opetuksessa (.pdf)
 Markku Hannulan tutkimus on aiemmin julkaistu Työministeriön Employment -julkaisuna No 3. Siitä löytyy monia asioita, jotka myös fysiikkaa tai tekniikkaa opettavien tulisi tiedostaa ja ottaa huomioon opetuksessaan.

Linköpingin yliopiston raportit
 Linköpingin yliopistossa on asiaan perehdytty myös. Ainakin raporttiin no 15 "Det är inte bara image..." kannattaa tutustua.

Matematiikka, naiset ja osaamisyhteiskunta
 Solmu matematiikkalehden erikoisnumero

Naiset ja tekninen koulutus
 Saksalaisen Nordrhein-Westfalenin osavaltion opintouudistuksen tieteellisen sihteeristön raportti: "Wanted: Women engineers!", on perehtynyt vastaaviin ongelmiin ja kehityshankkeisiin, kuin TiNA-projekti Suomessa. Suomenkielinen tiivistelmä (.pdf)

Käynnissä olevat hankkeet

http://www.mirror4u.net/
 Sähkö-, elektroniikka- ja tietoteollisuus SET

http://www.womenit.info/
 Oulun yliopisto ja Kajaanin Kehittämiskeskus

http://www.tuulia.net/
 Naisten keksinnöllisyyttä edistävä projekti

Muita linkkejä

http://www.tky.hut.fi/~tety/
 Teekkaritytöt -yhdistys

http://www.helsinki.fi/akka-info/tiedenaiset/
 Suomalaisia tiedenaisia

http://www.osaavanainen.net/
 Naisverkosto

http://www.wome.net/
 Naisten yrittäjyys

http://www.witec.net/
 Naisverkosto WiTEC (Women in Science, Engineering and Technology)

http://www.it.oamk.fi/sarahh/#sara
 Oulun ammattikorkeakoulu

http://cc.oulu.fi/~hevuori/
 Oulun Yliopisto ja Kajaanin Kehittämiskeskus

http://www.engineergirl.org/nae/cwe/egmain.nsf/ ?Opendatabase
 USA/National academy of engineering, Engineer girl

http://www.ntnu.no/datajenter/index2.html
 Norja/ Girls and Computer Science Project

http://www.tilastokeskus.fi/tk/he/tasaarvo.html
 Tilastokeskus/ Naisten ja miesten välinen tasa-arvo

http://www.isy.liu.se/nying/
 Linköpingin yliopisto

http://www.fh-wilhelmshaven.de/oow/frauenb/bsp/
 Oldenburgin ammattikorkeakoulu

http://www.ieee.org/organizations/committee/women/
 IEEE -järjestö

http://www.pjoy.fi/linkit/naiset.htm
 Petteri Järvisen kokoamat linkit naisille

Tietoja muista hankkeista tai linkeistä voi lähettää osoitteella mari.knuuttila(at)hut.fi.

Sivun alkuun
Teknillinen korkeakouluEUROOPAN YHTEISÖ - RakennerahastotTeknillinen korkeakoulu