Etusivulle
Tavoitteet ja tulokset
Alumnit ja mentorointi
Tutorointi
Alaa valitseville
Alan tutkimusta
Sukupuoli ja oppiminen
Naisia alalla
Yhteistyökumppanit
Yhteys
Sivukartta
Naisia alalla
< Naisia alalla

Kirsi Willa

7/2001

Kirsi Willa Kirsi Willa, 27, on lukenut pääaineenaan Sovellettua elektroniikkaa ja sivuaineenaan Sähkömekaniikkaa ja tuotekehitystä. Silti hän on ajautunut tietoverkkolaboratorioon töihin. Kirsi osallistuu ensi syksystä alkaen projektiin, jonka tarkoituksena on suunnitella ilmavoimille tiedonsiirtojärjestelmiä. Alunperin hän haki laboratorioon kolmannen vuosikurssin opiskelijana kesätöihin tekemään laboratoriotyöohjeita. Niissä oli pelkästään hyötyä siitä, ettei hän ollut lukenut juuri tietoliikennetekniikkaa, sillä hän pystyi samaistumaan siihen, miten alkuvaiheessa olevat opiskelijat ymmärtävät asiat. Kirsi jatkoi laboratoriossa tutkimusapulaisena ja opetustehtävissä ensin osa-aikaisena ja myöhemmin täyspäiväisenä.

Kirsi on tehnyt myös opetusmateriaaleja kuten Tietoliikennetekniikan perusteet -kurssin kurssikirjan. Tietoa on tietoliikennetekniikasta kertynyt opetustöiden ja materiaalien tekemisen myötä. Kirjaa tehdessä oikeastaan vasta huomaa, että asiat pitääkin ymmärtää syvällisesti, Kirsi toteaa. Ei riitä, että oppii asiat pintapuolisesti, jos niitä yrittää selittää vielä muillekin.

Kirsin mielestä opetustyössä on antoisaa se, kun on keksinyt omasta mielestään hyvän harjoitustyön tai hyviä tenttikysymyksiä ja näkee, että opiskelijatkin ovat saaneet niistä jotakin irti. On kiva nähdä onnistuneen opetustyön tuloksia. Tietoliikennealan oppikirjan tekemisessä suurin ongelma on tietojen vanheneminen hyvin nopeasti. Jos haluaa, että kirja on joka vuosi ajan tasalla, sitä pitää päivittää myös vuosittain. Kesällä Kirsillä menee usein kuukausi siihen, että hän päivittää Tietoliikennetekniikan perusteiden oppikirjan ajan tasalle. Oikeastaan kirja ehtii vanhentua jo hieman siinäkin välissä, kun se painetaan syyskuussa, ja kurssi alkaa vasta tammikuussa. Kirsi on kuitenkin tyytyväinen siitä, että Tietoliikennetekniikan perusteet -kurssi on ensimmäisen vuoden opiskelijoille yleensä yksi mieluisimmista kursseista. Se antaa jotakin käytännön kosketusta alan tietoihin jo siinä vaiheessa, kun muuten luetaan vasta perustietoja matematiikasta ja fysiikasta.

Tietoverkkolaboratoriossa on Kirsin lisäksi paljon muitakin naisia töissä. Laboratorio on melko suuri, siellä on töissä reilut nelisenkymmentä ihmistä, ja ehkä noin neljäsosa heistä on naisia. Ilmapiiri laboratoriossa on Kirsin mielestä hyvä, vaikka labran suuri koko aiheuttaakin jonkin verran porukoitumista.

Kirsi on kotoisin pääkaupunkiseudulta. Hänen vanhempansa ovat kumpikin opiskelleet aikoinaan TKK:lla. Kirsikin sanoo TKK:n olleen itselleen opiskelupaikkana melko selviö. Hän kun halusi lukea matematiikkaa ja fysiikkaa, ja ajatteli yliopiston valmistavan lähinnä opettajia. Opetustöissä Kirsi on kyllä tässäkin koulussa toiminut, mutta ei sitä silti koskaan tiedä, mihin vielä ajautuu. Esimerkiksi Kirsin kesätyökokemukset Planmeca -nimisessä yrityksessä olivat niin hyviä, että hän voisi kuvitella päätyvänsä sillekin alalle vielä joskus. Planmecassa valmistetaan mm. hammaslääkärilaitteita, mikä taas liittyy läheisesti Kirsin opiskeluaiheisiin. Sovelletun elektroniikan pääaineopinnoissaan hän on keskittynyt erityisesti lääketieteelliseen tekniikkaan.

Kirsi aloitti opintonsa TKK:lla vuonna 1992. Hänen päädyttyään tietoverkkolaboratorioon töihin ovat opinnot hidastuneet, ja muutama kurssi puuttuu vielä tutkinnosta. Diplomityön Kirsi aikoo tehdä tulevassa projektissaan ilmavoimille. Kirsi tykkäsi ensimmäisten opiskeluvuosien matematiikan ja fysiikan peruskursseista ja pärjäsikin niissä hyvin. Hän arvelee peruskursseista olevan hyötyä ihan missä vain. Koskaan ei tiedä, mitä tietoja niistä seuraavaksi tarvitsee. Suunnan opinnot ovat hänen mielestään ehkä hankalimpia, sillä niissä saattaa olla kursseja, jotka eivät liity suoranaisesti omaan pääaineeseen. Pää- ja sivuaineissa taas on niin paljon valinnanvaraa, että niissä voi lukea juuri sitä mikä kiinnostaa. Kirsin mielestä sähkötekniikan opiskelu vastasi aika hyvin hänen odotuksiaan alasta.

Kirsi tekee yleensä normaalin mittaisia työpäiviä. Joskus työpäivät venyvät, jos pääsee hyvään vauhtiin tai on joku dead-line. Toisinaan voi taas lähteä kotiin aikaisemmin. Kirsi harrastaa vapaa-aikanaan mm. kuoro- sekä yhtyelaulua. Musiikkiopistossa hän käy aktiivisesti harjoittelemassa cembalon soittoa. Kesäisin hän harrastaa myös soutua ja välillä ratsastustakin. Aikaisemmin Kirsi oli mukana opiskelijatoiminnassa lähinnä opiskeluasioita kehittämässä ja ideoimassa. Nykyään hän saa tehdä sitä työkseenkin.

Sivun alkuun
Teknillinen korkeakouluEUROOPAN YHTEISÖ - RakennerahastotTeknillinen korkeakoulu