Etusivulle
Tavoitteet ja tulokset
Alumnit ja mentorointi
Tutorointi
Alaa valitseville
Alan tutkimusta
Sukupuoli ja oppiminen
Naisia alalla
Yhteistyökumppanit
Yhteys
Sivukartta
Naisia alalla
< Naisia alalla

Satu Hassi

8/2001

Satu Hassi Satu Hassi, Vihreätä liittoa edustava ympäristöministeri, on koulutukseltaan tekniikan lisensiaatti. Satu valmistui diplomi-insinööriksi TKK:lta Otaniemestä vuonna 1979. Hän opiskeli sähkövoimatekniikkaa ja energiataloutta. Satu kertoo valinneensa opiskelualakseen tekniikan muun muassa siksi, että halusi tehdä "oikeita asioita" eikä vain esittää mielipiteitä asioiden kulusta. Lähi- idän sodan laukaisema suuri energiakriisi vuonna 1973 innosti hänet valitsemaan erikoistumisalakseen energiatekniikan.

Heti valmistumisensa ja toisen lapsensa syntymän jälkeen Satu aloitti työt Oy Tampella Ab Tamrockin suunitteluinsinöörinä ja tutkimusinsinöörinä. Tästä työstä Satu alkoi pyrkiä muualle heti kohta, sillä siinä työympäristössä asenteet naisinsinööriä kohtaan olivat uskomattoman takapajuiset. Hän siirtyi Tampereen teknilliseen korkeakouluun assistentiksi ja yliassistentin sijaiseksi ja alkoi samalla tehdä lisensiaattityötään. Satu valmistui tekniikan lisensiaatiksi Tampereelta vuonna 1985.

Vuonna 1984 Satu julkaisi kaunokirjallisen esikoisteoksensa, runokokoelman. Kun vuonna 1985 lisensiaattityön valmistumisen jälkeen virkavapaan saaminen kaunokirjallista työtä varten takkuili, Satu päätti jättää korkeakoulun kokonaan ja heittäytyi vapaaksi kirjailijaksi. Sen jälkeen hän on kirjoittanut mm. romaanin ja tv-näytelmän sekä naisnäkökulmaa tekniikkaan etsivän kirjan. 1990-luvulla hän on ollut mukana kirjoittamassa uuden tyyppistä lukion fysiikan kirjasarjaa. Tämä työ on kansanedustajan toimen ohella ollut rankkaa, mutta toisaalta kuitenkin tervetullutta vastapainoa politiikalle, Satu kertoo. Viimeinen eli kahdeksas osa lukion fysiikan kirjasarjasta tuli painosta kesällä 2001. Satu kertoo tavoitteenaan tässä työssä olleen, että kirja kytkee fysiikan tavalliseen arkeen ja siihen todellisuuteen, missä ihmiset elävät.

Politiikkaan Satu sotkeutui jo lukiolaisena. 1970 luvun alussa akateemisen perheen tytär oli kiihkeän aatteellinen. Myöhemmin Satu on pohtinut, oliko 1970-luvun vasemmistoradikalismin yhtenä taustana se, että tuon sukupolven vanhemmat olivat olleet sodassa hyvin nuorina. Tämä kokemus ei ole voinut olla heijastumatta lapsiin niin kotona kuin koulussa ja muualla. Ehkä me halusimme käydä "oman sotamme" ylivoimaista vihollista, imperialismia ja kapitalismia vastaan, hän pohtii. Vuonna 1984 Satu valittiin Tampereen kaupunginvaltuutetuksi vihreiden edustajana ja vuonna 1991 eduskuntaan. 1997 Satu valittiin Vihreän liiton puheenjohtajaksi ja ympäristöministerinä hän aloitti 1999. Tampereen kaupunginvaltuustoon hän ei ollut enää ehdolla vuoden 2000 vaaleissa. Poliitikkonakin Satu kertoo usein ajattelevansa insinöörimäisesti. Tähän kuuluu muun muassa suuruusluokkien taju ja taipumus etsiä käytännön ratkaisuja. Kirjailijasielu tulee kuitenkin siinä esiin, että huomaa haluavansa ajatella myös kauaskantoisempia perspektiivejä politiikassa mahdollisten pienten askelten lisäksi.

Satu on keskittynyt politiikassa erityisesti talous-, energia- ja ympäristöpolitiikkaan sekä tasa-arvoasioihin. Satu kummastelee, miten hänen julkinen kuvansa muuttui hänen tultuaan valituksi eduskuntaan. Sitä ennen hän oli ollut valtakunnallisten lehtien palstoilla ajattelevana kirjailija- persoonallisuutena, mutta politiikan toimittajat esittivät hänet provinsiaalisena haihattelijana. "Poliitikoille ei julkisuudessa sallita persoonallisuutta samalla tavoin kuin kirjailijoille", Satu harmittelee. Politiikassa on ahdistavaa myös mustamaalauksen avulla käyty henkilökohtainen kilpailu. Politiikassa Sadulle on kuitenkin tärkeää, että hän saa olla tekemässä päätöksiä, jotka vievät kehitystä hänen järkeväksi kokemaansa suuntaan.

Satu on toista kertaa naimisissa ja hänellä on ensimmäisestä avioliitostaan kaksi tytärtä, mutta perheenjäsenet eivät välitä esiintyä julkisuudessa. Satu harrastaa mm. eräretkeilyä, mökkeilyä, pyöräilyä sekä astanga-joogaa. Tänä kesänä 50- vuotispäiviään viettänyt Satu haaveilee palaavansa vapaaksi kirjailijaksi vielä ennen varsinaista eläkeikää, sillä siitä työstä hän on pitänyt eniten. Rintasyöpäkokemuksestaan hän suunnittelee "hilpeää kirjaa" ja haaveena on myös kaunokirjallinen teos suomalaisista ennen Ruotsin vallan aikaa.

Sivun alkuun
Teknillinen korkeakouluEUROOPAN YHTEISÖ - RakennerahastotTeknillinen korkeakoulu