Etusivulle
Tavoitteet ja tulokset
Alumnit ja mentorointi
Tutorointi
Alaa valitseville
Alan tutkimusta
Sukupuoli ja oppiminen
Naisia alalla
Yhteistyökumppanit
Yhteys
Sivukartta
Alan tutkimusta

< Alan tutkimusta

Uusia poikkitieteellisia pääaineita syksystä 2002 alkaen

Bioelektroniikka ja laitetekniikka (Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma)

Suomen lääketieteellisten tutkimus- ja hoitomenetelmien tuotekehityksen tulokset ovat kansainvälisesti tunnettuja. Digitaalisessa kuvantamisessa Suomi sijoittuu maailman kärkeen muiden Pohjoismaiden ja Pohjois-Amerikan ohella. IT -alalla saavutettuja kehitystuloksia voidaan ja pitääkin soveltaa myös lääketieteelliseen tekniikkaan, esimerkiksi telelääketieteeseen. Niiden kehittämiseen tarvitaan henkilöitä, jotka hallitsevat sekä eläviin organismeihin liittyvät mittausongelmat että kliinisen laitetekniikan. Bioelektroniikan ja laitetekniikan pääaine on suunniteltu vastaamaan tähän tarpeeseen.

Bioadaptiivinen tekniikka (Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma)

Pääaineen opetuksessa käsitellään ihmisen lääketieteellisessä tutkimuksessa, testauksessa ja hoidossa käytettäviä biomateriaaleja ja laitteita, niiden ominaisuuksia ja toimintaperiaatteita sekä valmistusta. Luennoilla ja laboratoriotöissä perehdytään vierasesineiden sekä solujen ja -kudosten välisten reaktioiden tutkimisessa käytettyihin solubiologisiin menetelmiin sekä elollisen ja elottoman järjestelmän välisen biosähköisen rajapinnan mallintamis-, analysointi- ja kuvantamismenetelmiin.

Pääaine antaa valmiudet mm. suunnitella ja valmistaa bioadaptiivisia laitteita ja materiaaleja, tutkia vierasaineiden ja solujen ja -kudosten välisiä ilmiöitä ja siltä pohjalta kehittää uusia lääketieteellisiä menetelmiä ihmisen terveydentilan lähitestaukseen tai jopa reaaliaikaiseen seurantaan.

Tällaisten ilmiöiden ja niihin vaikuttavien tekijöiden opetus ja tutkimus on erittäin poikkitieteellistä; siinä yhdistyvät optoelektroniikkaa, sähkökemiaa, materiaalitiedettä ja biotieteitä yhdeksi opetuskokonaisuudeksi. Opetus ja tutkimus tapahtuu yhteistyössä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opettajien ja tutkijoiden kanssa.

Laskennallinen systeemibiologia (Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma)

Systeemibiologian (systems biology) keskeisenä tehtävänä on kerätä laajasti dataa biologisten systeemien eri tasoilta ja integroida ja generoida näin kerätystä datasta analyysejä ja ennustavia matemaattisia malleja näille systeemeille.

Systeemibiologinen tutkimus ja tekniikka edellyttävät hyvin monipuolisia valmiuksia itse biologisen tiedon lisäksi seuraavilta aloilta: laskennallinen informaatiotekniikka, informaatioteoria, graafiteoria, matemaattinen analyysi ja mallinnus, tilastomatematiikka, signaalinkäsittely, hahmontunnistus ja kuva-analyysi, konenäköä, tietorakenteita ja algoritmeja, ja rinnakkaislaskentaa, jne. Tällaisella osaamisportfoliolla varustettuja henkilöitä bioinformatiikka -yritykset ja ICT-alan yritysten bioinformatiikkayksiköt ovat valmiita rekrytoimaan heti.
Lisätietoja osoitteesta http://www.lce.hut.fi/teaching/sysbio.html


Syksyllä 2003 käynnistyy myös uusi mikrosysteemit-pääaine.

Sivun alkuun

Teknillinen korkeakouluEUROOPAN YHTEISÖ - RakennerahastotTeknillinen korkeakoulu